cover 145

Yleisimmät virheet pyörän huollossa ja kuinka välttää ne

Haluamme omistaa tämän artikkelin kaikille niille mekaanikoille, jotka joutuvat päästelemään ärräpäitä nähdessään korjaamollaan jälleen kerran sellaisen pyörän, jonka ongelmat oltaisiin voitu välttää, jos sen omistaja olisi ollut hieman huolellisempi ja hankkinut tietoa pyöränsä huollosta. Kaikkien pyöräilijöiden puolesta: haluamme pyytää anteeksi, sillä teemmehän kaikki virheitä ja syyllistymme etenkin seuraaviin:

Liiallinen itseluottamus

image


Monet pyöräilijät tapaavat ajatella korjaavansa jonkin ongelman hetkessä. Sitten hommiin ryhdyttyään he huomaavatkin, ettei se ollutkaan niin yksinkertainen tehtävä kuin miltä se aluksi vaikutti. Seurauksena on sotku, jonka saa korjattua vain ammattilaisen korjaamolla. Ei väliä sillä, kuinka monta YouTube-videota ja -tutoriaalia pyörän omistaja on nähnyt, sillä itse huoltoprosessi on kuitenkin aina asia erikseen. Tietyt korjaus- ja ylläpitotyöt kannattaa jättää ammattilaiselle, erityisesti, jos käytettävissä ei ole oikeanlaisia työkaluja ja jos homman tulisi hoitaneeksi liian nopeasti ja hätiköidysti. Kuten Sokrates kerran sanoi: “Todellinen viisaus piilee oman tietämättömyytensä tunnistamisessa”.

Vääränlainen vaatetus

image 1


Ennen korjausten suorittamista, osien vaihtamista tai pyörän puhdistamista, on asialistan ensimmäisenä kohtana sellaisiin vaatteisiin pukeutuminen ja suojautuminen, joissa et loukkaa tai sotke itseäsi. Voit toki puhdistaa ja rasvata koko voimansiirron flipflopeissa, valkoisessa T-paidassa ja ilman suojakäsineitä, mutta voit olla varma siitä, että jälkiseuraukset tulevat olemaan epämiellyttäviä.

image 2


Käytä käsineitä (lateksisia, silikonisia tai ohuita kankaisia) välttääksesi käsien likaantumisen ja mustelmat. Älä tee hommia valkoisissa tai suosikkivaatteissasi tai muutoin arvokkaissa asuissa, kuten pyöräilyvaatteissasi. Valitse mieluummin tummat vaatteet, joita et normaalisti käytä. Jos teet paljon huoltotöitä, hanki essu, jossa on taskut – ne tulevat takuulla tarpeeseen. Ja lopuksi: älä käytä flipflopeja tai sandaaleita, sillä jaloillesi voi pudota työkaluja ja pyörän osia.

Huonolaatuisten työkalujen käyttäminen

Laatutyökalut ovat toki kalliita, mutta älä ajattele niitä sellaisina, vaan enemmänkin investointina. Ne tekevät työskentelystäsi helpompaa ja auttavat välttämään ongelmia, jotka voivat vaatia osien vaihtamisia.

Käytä ja säilytä niitä oikeaoppisesti, jotta ne kestävät pidempään. Jos et osaa käyttää jotain työkalua, kysy apua tai etsi YouTubesta videoita sen käytöstä. Muista pitää työkalut puhtaina ja järjestyksessä. Näin ne eivät mene hukkaan ja ovat aina käyttövalmiina.

image 3


Otetaan kuusiokoloavain esimerkiksi – ovathan ne hyvin yleisesti käytettyjä työkaluja. Huonolaatuiset tai kuluneet kuusiokoloavaimet johtavat ruuvien kulumiseen, mikä tekee niiden löysäämisestä tai kiristämisestä mahdotonta. Siksi hyvälaatuiset kuusiokoloavaimet sekä momenttiavain ovat ensiarvoisen tärkeät, kuten näemme myös seuraavassa kohdassa.

Ruuvien ja pulttien yli- tai alikiristäminen

Ruuvien ja pulttien ylikiristäminen on yleisempää kuin niiden jättäminen liian löysiksi. Jos niitä kiristää liikaa, voi tulla vaurioittaneeksi sitä osaa, johon pultti kuuluu sekä muita pyörän osia. Esimerkiksi ohjainkannattimen pulttien ylikiristäminen voi vaurioittaa haarukkaputkea tai ohjaustankoa. Jos puolestaan tulee ylikiristäneeksi ohjainlaakerin korkin pultin, voi vaurioittaa itse ohjainlaakeria sekä haarukkaputkea. Satulakiristimen ylikiristäminen voi aiheuttaa vahinkoa satulatolpalle ja jopa pyörän rungolle.

image 4


Tässä huomaamme momenttiavainten tärkeyden. Kyllä, ne ovat kalliita, mutta ylikiristämisen aiheuttamat vauriot voivat tulla vielä kalliimmiksi. Ja jos pultit tai ruuvit ovat liian löysällä, vaarannat sekä itsesi että muiden ihmisten (pyöräilijöiden, jalankulkijoiden ja autoilijoiden) turvallisuuden.

Voiteluaineiden ja rasvojen käyttäminen väärin

Yleisimpiin virheisiin lukeutuvat: liian suuren voiteluainemäärän käyttäminen ketjujen voiteluun, se ettei puhdista ketjuja ja voimansiirtoa ennen voiteluaineen levittämistä, maastolle vääräntyyppisen voiteluaineen käyttäminen, voiteluaineen tai öljyn laittaminen jarruihin estääkseen niistä nitisemästä, rasvan laittaminen paikkoihin, joihin sitä ei ole tarkoitettu, se, ettei käytä sitä paikkoihin, joihin sitä tulisi käyttää sekä vääräntyyppisen rasvan käyttäminen.

Vaikka ratkaisut edellä mainittuihin virheisiin ovat melkoisen yksinkertaisia, menisi kaikkien auki selittämiseen melkoisesti aikaa, joten tässä muutama video, jossa käydään läpi eri tyyppiset voiteluaineet ja rasvat, mihin ja kuinka käyttää niitä sekä kuinka puhdistaa ja voidella voimansiirto:



Ja älä muuten edes harkitse levittäväsi voiteluainetta tai rasvaa levy- tai vannejarruille. Jos ne vinkuvat tai nitisevät, saattavat ne olla märät, kuluneet tai likaiset tai niissä saattaa olla käyttämääsi öljyä tai voiteluainetta. Tarkasta ensin, että kaikki on hyvässä kunnossa, eikä komponentteja tarvitse vaihtaa. Sen jälkeen puhdista ja kuivaa jarrulevyt ja -palat ja vannejarrujen jarrutuspinta. Vinkumisongelman tulisi ratketa näillä toimenpiteillä.

Se, ettei vaihda ketjuja

Siirrytäänpä voimansiirron siihen osaan, joka on kaikista eniten alttiina elementeille ja vaatii siten erityistä huomiota: ketjuihin.

Hyvin huolletut, puhdistetut ja voidellut ketjut voivat kestää noin 2 000–3 000 km riippuen käytöstä ja ajajasta. Kuvittele nyt, kuinka kauan ketjut, joita ei ole huollettu oikein, voivat kestää. Ja mitä kauemmin huonokuntoisia ketjuja käytetään, sitä enemmän myös rataspakka ja eturattaan hammaspyörät kuluvat ja sitä vaikeammaksi vaihteiden vaihtaminen muuttuu. Lisäksi ajaja menettää kunkin polkaisun tehokkuutta ja rahaa, sillä ketjut tulisivat huomattavasti edullisemmaksi kuin rataspakan tai eturattaan hammaspyörien vaihtaminen.


Ratkaisu tähän ongelmaan on ostaa ketjujen kulumismitta ja tarkastaa ketjujen kunto säännöllisesti (joka 500 km jälkeen). Kun mitta kertoo ketjujen olevan kuluneet, tulisi ne vaihtaa uusiin.

Renkaiden täyttäminen väärin

Pyörän tyypistä riippumatta yksi yleisimmistä virheistä pyöräilijöiden keskuudessa on vääränlainen rengaspaine – oli se sitten liian korkea tai liian matala. Varmista, ettet tee tätä virhettä itse. Aloita tarkastamalla minimi- ja maksimipaineet vanteiden sivuilta ja käytä sitten nettilaskuria esimerkiksi Sramilta tai Silcalta selvittääksesi parhaan paineen renkaidesi, painosi, maaston, ajotyylin sekä muiden muuttujien perusteella.

image 5


Jos haluat lisää tietoa, tutustu tähän aloittelijan oppaaseen, jossa kerromme yksityiskohtaisempaa tietoa siitä, kuinka rengaspaine vaikuttaa turvallisuuteesi ja suorituskykyysi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaaditut kentät on merkitty *

Suositellut artikkelit