Cover BF nueva

Halpoja hintoja ja hysteriaa: Black Fridayn historia

Black Friday on täällä, joten mitä, jos pureutuisimme hieman tämän päivän alkuperään? Moni shoppailija ei tiedä, mistä tämä tarjousten, alehulluttelujen ja loputtomien kampanjoiden hulabaloo on peräisin. Luota meihin – yllätyt takuulla Black Fridayn todellisesta tarinasta sekä sen alkuperään liittyvistä seikoista.

Matkustetaan ensin ajassa taaksepäin aina 1800-luvulle saakka. Monella on sellainen käsitys, että Black Friday -perinne alkoi kiitospäivän jälkeisten alennusmyyntien myötä, jotka oli tarkoitettu tyhjentämään varastoja ennen joulusesonkia. Termin ensimmäisillä käytöillä on kuitenkin synkempi (tai valoisampi, riippuen siitä, kuinka asiaan haluaa suhtautua) alkuperä, joka liittyy kultakeinotteluun sekä talouskriisiin, joka puhkesi Yhdysvalloissa perjantaina, 24. syyskuuta vuonna 1869. Kyllä vain, luit oikein, vuonna 1869. Monen yllätykseksi tästä mustasta perjantaista, Black Fridaysta on aikaa jo reippaasti yli 150 vuotta.

Screenshot 27

Toisen merkityksen termille “Black Friday” keksivät Philadelphian ja Rochesterin poliisit 1960-luvulla kuvailemaan autojen ja jalankulkijoiden aiheuttamaa kaaosta, joka syntyi kiitospäivän jälkeisenä päivänä johtuen ensimmäisestä joulunajan shoppailupäivästä sekä samalle päivälle ajoittuneesta amerikkalaisen yliopistojalkapallon Army–Navy Game -tapahtumasta. Nuo poliisit eivät varmasti olisi villeimmissäkään unelmissaan voineet kuvitella, millaista meno olisi nykypäivänä. Miksi he olisivat nimittäneet tätä juhlapäivää, jossa täysin sekaisin menneet asiakkaat pyrkivät parhaiden tarjousten äärelle kyynärpäätaktiikalla, valmiina taistelemaan uudesta 65 tuuman TV:stä, joka on myynnissä 10 %:n alennuksella? Olisiko se ollut Mad Friday?

Intensiivisen shoppailukauden aloittamisen ajoittuminen näille tietyille päivämäärille on perua 1900-luvun alusta. Tuolloin tavaratalot, kuten Eaton’s ja Macy’s sponsoroivat kiitospäivän Santa Claus -paraatia. Joulu oli aivan kulman takana ja nämä tavaratalot ystävällisesti kertoivat joulupukille, mihin hän voisi lähettää tonttunsa ostoksille.

Paraatien ja shoppailupaikkojen kaaosten käydessä yhä hektisemmiksi, alkoi termi levitä. Se oli tullut jäädäkseen. Ja sitä eivät muuten käyttäneet pelkästään poliisit, vaan ennen kaikkea media ja kauppiaat. Lisäksi termi kävi täydellisesti järkeen monille myyjille, sillä nämä olivat niitä päiviä, jolloin heidän liikevaihtonsa luvut muuttuivat punaisesta mustan puolelle. Vuotuiset tulot lähtivät nousuun.

Tuloista ja luvuista puheen ollen, katsotaanpa joitain viime vuosien tunnuslukuja. Vuonna 2022 Black Friday rikkoi oman ennätyksensä Yhdysvalloissa. Shoppailijat kuluttivat tuolloin Adobe Analyticsin mukaan 9,12 miljardia dollaria. Kaikki tämä tosin ilman perinteikkääksi muodostuneita jonoja, tönimisiä ja taisteluita. Vuonna 2022 nimittäin vain 32 % kyselyyn osallistuneista ihmisistä Yhdysvalloissa aikoi tehdä ostoksensa kivijalkamyymälöissä. Se oli 9 % vähemmän kuin vuonna 2021. Koronapandemia kiihdytti jo vuosista 2003/2004 alkaen lähtenyttä siirtymää kohti nettishoppailua.  Tämä trendi synnytti vuonna 2005 Cyber Mondayn, josta tulikin vielä menestyneempi kuin itse Black Fridaysta, ja vuonna 2022 Yhdysvalloissa kulutettiin 11,3 miljardia dollaria tänä valtavana shoppailupäivänä. Loputtomista jonoista ja ihmismassoista yöpymässä teltoissa ostoskeskusten edessä parhaiden diilien nappaamisen toivossa, on tulossa historiaa.

Samaa voi sanoa näyistä, joissa ihmisiä juoksentelee ja tappelee kauppojen sisä- ja ulkopuolella alennusmyyntien aikana. Kuka muistaa esimerkiksi tämän miehen Vancouverista, joka ilmeisesti yhtäkkiä tunsi olonsa Indiana Jonesiksi ja käytti vyötään ruoskana Adidas-myymälän sisäänkäynnillä? Päätellen siitä, kuinka asiasta uutisoitiin mediassa, oli tästä ilmiöstä pikku hiljaa tulossa yksi lomakauden traditio muiden joukossa. Hei – Black Friday on täällä kaikkine tappeluineen, pidätyksineen ja etälamauttimineen… hyviä ja rauhaisia joulukauden pyhiä, Amerikka!

Ja tässä sitä ollaan, aikakaudellamme, jolla Black Friday on ironisesti muuntautunut itsensä online-versiokseen, joka on levittäytynyt pitkälle kiitospäivän molemmin puolin. Kun tietoa ja diilejä on saatavilla niin paljon, unohdamme helposti, mistä kaikki sai alkunsa. Joidenkin mielestä kyseessä on silti yhä vain pelkkä shoppailun ja hyvien tarjousten täyteinen päivä. Toisille se merkitsee kulttuurista ilmiötä, heijastusta yhteiskunnastamme sekä siitä, kuinka konsumerismi on onnistunut muokkaamaan perinteitämme ja juhlapäiviämme.

Muista, mikä aika vuodesta nyt on ja mitä se tarkoitti vielä 150 vuotta sitten. Arvosta, mitä olet ehkä saanut säästettyä alennuksia hyödynnettyäsi, mutta myös sitä, mitä sinulla jo on. Älä myöskään unohda väläyttää hymyäsi ja osoittaa kiitollisuuttasi heille, jotka (Sirokolla ja kaikilla muilla brändeillä) tekevät tästä päivästä/viikosta/kuukaudesta mahdollisen. Muista ajatella tuotesuunnittelu- ja markkinointitiimejä, jotka ovat olleet kuukausien ajan työn touhussa täyttääkseen toiveesi, sitä henkilöä, joka jättää paketin etuovellesi sekä myymälässä sinua avustavaa työntekijää. Anna hetki myös kaikille niille pikku tontuille, jotka osallistuvat tuotantoprosesseihin sekä niille ihanille työntekijöille Sirokon varastoilla, jotka pitävät huolen siitä, että saat ajallaan juuri sen, mitä tilasit.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaaditut kentät on merkitty *

Suositellut artikkelit