ninos bici 01605931 2404 4284 8d58 3eec66cc3529

Pyöräilyn hyödyt lapsille

Joissain parhaissa lapsuusajan muistoissamme ovat osallisena pyörät, nuo täydelliset matkakumppanimme kaikilla seikkailuillamme. Kesän ja lomien alkaessa tuli pyörästä nopeasti lempikulkupelejämme. Syksyllä ja talvella saattoivat kaksipyöräisemme jäädä varastoon, vaikkakin hyppäsimme silti satulaan aina aika ajoin.

Saimme ihailla monien pyöräilyidoleidemme urotöitä heidän kavutessa pyörän selässä vuoria TV:ssä. Hetken päästä nousimme satulaan yrittäen niin kovasti olla upeiden mestareiden kaltaisia ja unelmoiden mahdollisuudesta kiivetä noita samoja jyrkkiä mäkiä tulevaisuudessa.

Polkupyörät ja pyöräily ovat olleet osa monen elämän alkutaipaletta ja vaikka ajat ovatkin niistä vuosista totisesti muuttuneet, ovat ne silti elintärkeä osa lasten elämää. Viime aikoina ne eivät ole kenties olleet niin tärkeitä kuin historiassa, sillä ennen vuotta 2020 eivät polkupyörien myyntiluvut olleet varsinaisesti imartelevia, mutta koronapandemia on muuttanut kaiken. Uudelleen herännyt intohimo pyöräilyyn sekä nuorten että vanhempien keskuudessa on tullut kenties jäädäkseen.

Olemme jo puhuneet pyöräilyn positiivisista vaikutuksista aikuisiin aiemmissa artikkeleissamme. Nyt haluamme pureutua pyöräilyn tuomiin etuihin lasten näkökulmasta, aina niistä ajoista alkaen, kun he alkavat polkea tasapainopyörillään teinivuosiin saakka:

Keho ja mieli

Kuten mikä tahansa liikuntamuoto tai urheilulaji, on pyöräilykin hyvin terveellinen tapa.

Yhdessä terveellisen ruokavalion kanssa se auttaa vahvistamaan lapsen kehoa tuomalla voimaa lihaksiin ja lujittamalla luustoa.

Nivelet ovat turvassa, sillä pyöräily on vähärasitteinen urheilulaji, toisin kuin jalkapallo tai yleisurheilu.

Pyöräily tehostaa vastustuskykyä, sillä se vaatii ulkona oleskelua. Kun lapsi on pukeutunut asianmukaisesti ja varustautunut oikein, nauttii hän takuulla niin lämpimästä kuin viileästäkin säästä aivan yhtä paljon kuin me aikuisetkin.

Pyöräily tarkoittaa myös, että lapsi saa enemmän liikuntaa, mikä on hyväksi sekä sellaisille lapsille, jotka eivät ole erityisen aktiivisia, että niille, jotka eivät vain vaikuta pysyvän paikoillaan. Anna lapselle pyörä ja saat yllättyä hänen luovuudestaan!

Pyöräily parantaa sydän- ja verisuonijärjestelmän terveyttä, edistää hengityselimistön toimintaa ja vähentää ylipainon todennäköisyyttä, mikä on ollut yksi suurimmista lasten terveysongelmista viime vuosikymmenten aikana.

Motoristen taitojen osalta parantaa pyöräily koordinaatiota, tasapainoa ja keskittymiskykyä. Katso vaikka lapsia tasapainopyörillään puistoissa hurjastelemassa – näyttää siltä, kuin he olisivat tehneet sitä koko pienen ikänsä. Seuraavaksi he opettelevat pyöräilemään apupyörien kanssa ja sitten ilman niitä kehittäen tasapainoaan ja koordinaatiokykyään huimasti lyhyen ajan sisällä!

Lasten oppiessa ajamaan ja käsittelemään pyörää ja saavuttaessa yhä enemmän pieniä tavoitteita kasvaa heidän itsetuntonsa ja -varmuutensa. Muistatko itse ensimmäisen kerran, kun onnistuit polkemaan ilman apupyöriä tai ottamaan kätesi pois ohjaustangolta ja ajamaan ilman käsiä?

Myös lasten mieliala voi parantua pyöräilyn ansiosta – stressi ja ahdistus eivät ole pelkästään aikuisten juttuja, vaan myös perheen pienimmät voivat kärsiä niistä. Ja mikä sopisi paremmin jännityksen laukaisuun ja mielen selkiyttämiseen kuin koko perheen pyöräretki!

Kilpailu ja kunnioitus

Suurimmalla osalla lapsista on kilpailuviettiä luonnostaan. Se saattaa olla enemmän tai vähemmän huomattavissa, mutta lähes kaikki lapset tykkäävät kilpailla – ja tietenkin – voittaa. Pyöräilyssä on kyse kilpailusta, se on jatkuvaa kisaamista. Häviöstä voi suuttua ja voittoaan juhlia, mutta kumpikaan edellä mainituista ei takaa voittoa seuraavalla kerralla. Siksi pyöräily paitsi opettaa kilpailemaan, voittamaan ja häviämään sekä arvostamaan niin voittoja kuin tappioita, mutta kannustaa myös vaivannäköön, sitkeyteen, toveruuteen, tiimityöskentelyyn ja tahdonvoimaan.

Pyörät ovat vihreä kulkuneuvo, joten ne ovat myös loistava keino lisätä lapsen tietoisuutta ympäristöasioista. Jos mahdollista, vie lapsi kouluun, käykää ostoksilla tai tehkää jotain muuta pyörän selässä. Näin voit osoittaa pyöräilyn olevan maailman luonnollisin asia ja tämä saa lapsen pyöräilemään jatkossa myös itse.

Samalla lapsi voi opetella kulkemaan kaupungissa tutustumalla liikennesääntöihin, sekä kaikkiin muihin kirjoittamattomiin sääntöihin, jotka koskevat yhteiseloa ja kunnioitusta muita pyöräilijöitä, urheilijoita, jalankulkijoita ja autokuskeja kohtaan.

Kaupungissa pyöräily parantaa lapsen keskittymiskykyä, sillä hänen täytyy kiinnittää jatkuvasti huomiota ympäristöönsä. Samalla se opettaa kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta, jotka ovat molemmat hyvin tärkeitä tekijöitä lapsen koulutuksen ja kehityksen näkökulmasta.

Maastopyöräily tai polkeminen vehreillä kaupunkialueilla kannustaa lapsia luonnonsuojeluun ja ympäristön arvostamiseen. Se on hyvä tilaisuus opettaa lapselle, että hänen täytyy kunnioittaa ympäristöään, olla roskaamatta tai häiritsemättä villieläimiä sekä jättää mahdollisimman pieni jalanjälki. Näin hän voi palata alueelle myös tulevaisuudessa ja muutkin saavat nauttia siitä.

Yhdessäolo

Lapset haluavat viettää aikaa vanhempiensa, isovanhempiensa ja muun perheensä kanssa. He tuntevat mielellään olonsa vapaiksi ollessaan läheistensä kanssa, mikä tekee lasten kanssa pyöräilystä loistavan perheen vapaa-ajan tekemisen. Täytyy vain löytää oikea reitti, joka sopii lapsen taitoihin ja käyttää erilaisia apuvälineitä auttaaksemme heitä nauttimaan matkasta – itse polkien tai vaikka kyydissä istuen. Pienimmille on tarjolla lastenistuimia ja kärryjä. Sellaisille, jotka tietävät kuinka polkea itse, mutta jotka eivät ole vielä fyysisesti tai teknisesti siihen valmiita, on olemassa erilaisia hinausköysiä, vetokoukkuja ja peräpyöriä. Hitaasti eteneminen kannattaa: kukaan ei halua nousta pyörän selkään, jos satulassa oleminen tuntuu ikävältä jo heti alusta alkaen. Siksi onkin tärkeää lisätä vaikeusastetta pikku hiljaa ja asettaa lapsille sopivia tavoitteita, jotta he pääsevät ylittämään itsensä. Tämä parantaa heidän itsetuntoaan, itsevarmuuttaan ja mielialaansa.

Ikäistensä kanssa oleminen on lapsille aivan yhtä tärkeää kuin ajan viettäminen vanhempien kanssa. Tällainen sosialisointi on ensiarvoisen tärkeää lasten kehitykselle. Nuorimmat lapset jakavat ja vaihtelevat potkupyöriään puistossa “lähes ilman” ongelmia. Vanhemmat, eli teini-ikäiset, alkavat pikkuhiljaa valmistautua pesästä lentämiseen ja liikkuvat paikasta toiseen kaksipyöräisillä. Pyörät ovat kaikille lapsille loistava tapa tavata uusia ystäviä perhepiirinsä ulkopuolelta ja ylläpitää suhteita samoista asioista kiinnostuneiden kanssa. Ja kaikki tämä tapahtuu samalla, kun he harrastavat terveyttä edistävää liikuntaa!

Jos lapsesi aikoo pyöräillä tai harjoitella pyöräilyä, täytyy sen olla hauskaa. Pyörän ei tulisi olla velvollisuus, vaan hauskanpidon väline, joka muodostuu osaksi hänen kehitystään, ja oppimistapaansa ollen tekosyy viettää aikaa äidin ja isän kanssa. Jos olet pyöräilijä ja suhtaudut asiaan intohimolla, kannattaa silti miettiä kahdesti, pakottaako lasta urheilun pariin vain siksi, että itse harrastaa sitä. Jos haluat todella koukuttaa lapsesi pyöräilyyn, täytyy sinun opettaa häntä ja olla paikalla aina, kun hän kaipaa tukea ja kannustusta. Jos teet saman pyöräilykavereidesi kanssa, niin mikset myös lapsiesi?

Ajattele lapsia pieninä aikuisina. Kun aikuinen ostaa uuden lelun, haluaa hän sen olevan itselleen sopivan kokoinen ja muutoinkin miellyttävä. Sama pätee lapseen: hän tarvitsee pyörän, joka on hänen ikäiselleen ja pituiselleen sopiva. Hänen täytyy myös tykätä sen ulkonäöstä voidakseen nauttia siitä. Jos et tiedä, minkä kokoisen pyörän lapsesi tarvitsee, niin tutustu artikkeliimme, jossa käymme läpi oikeankokoisen pyörän valintaa. Sieltä löydät lyhyen koko-oppaan eri ikäisille ja pituisille käyttäjille. Ja jos lapsesi haluaa alkaa polkemaan Pipsa Possu-, Pocoyo-, Paavo Pesusieni- tai Disney-hahmokuvioidulla pyörällä niin muista tämä Oscar Wilden lainaus: “Paras tapa tehdä lapsista kilttejä, on saada heidät onnellisiksi”.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaaditut kentät on merkitty *

Suositellut artikkelit